Rudus kouluttaa henkilökunnan ympäristöturvallisuuteen

Kirjoittaja: RudusPro

Rudus Oy:n Ympäristöturvallisuuskortti®-koulutukset käynnistyivät vuoden 2016 lopussa toista kertaa. Koulutus vahvistaa ruduslaisten ja urakoitsijoiden osaamista toimia vastuullisesti ja noudattaa ympäristöön liittyviä lakeja ja sääntöjä sekä Ruduksen omilla toimipisteillä että asiakkaiden työmailla.

Koulutuksen sisältö on koottu Ruduksen tärkeimmistä ympäristönäkökohdista. Koulutusaineistossa on myös panostettu erityisesti luonnon monimuotoisuuteen (LUMO-ohjelma) ja energia-asioihin mm. ISO 50 001-energiasertifikaatin vaatimuksiin.

Rudus oli ensimmäinen yritys, joka koulutti koko henkilökunnan ja urakoitsijat ympäristöturvallisuuteen Ympäristöturvallisuuskortti®-koulutuksella. Edellinen koulutus järjestettiin vuonna 2011 ja pätevyys on voimassa 5 vuotta. Ruduksen ympäristöpäällikkö Maiju Räsänen kertoo, on tärkeää että henkilökunta osaa toimia oikein vaikkapa onnettomuustilanteissa, joissa viivyttely tai väärät toimintatavat saattavat turmella ympäristöä ja aiheuttaa kustannuksia.

Yhtenäisen koulutuksen avulla varmistetaan, että jokainen työntekijä on saanut samanlaisen perehdytyksen ja tuntee yrityksen periaatteet liittyen ympäristövastuullisuuteen. Koulutuksen osallistujan kannalta taas on mielekästä, että koulutus koskee juuri omaa työtä ja toimipistettä.

Edellisen koulutuskierroksen jälkeen ympäristöturvallisuushavaintojen tekeminen lisääntyi ja asenne ympäristöstä huolehtimiseen ja luonnon monimuotoisuuteen muuttui. Toivottavasti uudella koulutuskierroksella saavutetaan vastaavia tuloksia sekä Ruduksen että ympäristön kannalta, Maiju Räsänen toteaa.

Yleistä Ympäristöturvallisuuskortti® -koulutuksesta

Ympäristöturvallisuuskortti®-koulutus poikkeaa eniten muista rakennusalan korttikoulutuksista sillä, että sen sisältö voidaan räätälöidä jokaiselle yritykselle erikseen. Ruduksen kumppani Ympäristöturvallisuuskortti®-koulutuksissa on ollut LIS Group Oy.

Maiju Räsänen

Rudus Oy

Ympäristöpäällikkö

Jani Pihl

LIS Group Oy

Toimitusjohtaja

puh: 010 2399 062

jani.pihl@lis.fi

Lue lisää Ympäristöturvallisuuskortti® -koulutuksesta

Ota yhteyttä